Avainsana-arkisto: positiivinen

Menetelmä on parasta mitä koirankoulutuksessa on tapahtunut pitkään aikaan. Suurin ongelma ollaan me muutosvastaiset pässit.

”Menetelmä on parasta mitä koirankoulutuksessa on tapahtunut pitkään aikaan. Suurin ongelma ollaan me muutosvastaiset pässit.”

Näin kommentoi eräs pitkän linjan poliisikoiraohjaaja, suostuttuaan lopulta opettelemaan operantin ehdollistamisen ja palkkion käytön tekniikkaa. (Jalander 2014, 45.) Heli Jalanderin (2014) Tampereen yliopistoon tekemä pro gradu-tutkielma valottaa hieman poliisikoiraohjaajien ajatuksia ja kokemuksia koirien kouluttamisesta operantin ehdollistamisen ja positiivisen vahvisteen avulla.

Laadulliseen tutkimukseen valittiin poliisikoiraohjaajia, joilla oli kokemusta erilaisista koulutusmenetelmistä. He olivat aiemmin kouluttaneet perinteisin menetelmin, mutta tutustuneet sittemmin myös operanttiin ehdollistamiseen ja positiiviseen vahvistamiseen. (Jalander 2014, 28.)

Varsinaisesti tutkimustiedon hyödyntäminen eläinkoulutuksessa alkoi jo toisen maailmansodan aikaan Yhdysvalloissa. Menetelmät eivät kuitenkaan saaneet siellä tavallisten koiran omistajien huomiota ja jäivät siksi pitkäksi ajaksi melko pienen eläinten ammattikouluttajien piirin toiminnaksi.

Vasta viime vuosina on myös Suomen poliisikoirien erikoiskoulutuksessa ryhdytty hyödyntämään operantin ehdollistamisen ja palkkion käytön mahdollisuuksia. Tulokset ovat olleet niitä opiskelleiden mielestä rohkaisevia ja aikeet koulutuksen ja oman opiskelun jatkamiseen ovat vahvistuneet.  (Jalander 2014, 5.)

Koulutuksessa parhaalla tavalla onnistuakseen ohjaajan tulee ymmärtää perusasioiden merkitys kokonaisuuden kannalta. Huipputulos vaatii ajoituksen ja vahvistamisen teoreettistakin ymmärrystä ja sen ohella myös omien taitojen mekaanista harjoittelua (Jalander 2014, 5). Vastaajista useimmat pitivät koulutusmenetelmän menestyksekkään käytön vaativan sekä ohjaajan mekaanisten taitojen että teoreettisen ymmärryksen kasvun tukemista (Jalander 2014, 31). Teorian ymmärtämisen tarpeellisuus jakoi kuitenkin vastaajien mielipiteitä. Osa kertoi pärjäävänsä koiranlukutaidolla ja intuitiolla, ei teorialla. Teoreettista taustaa omaavat vastaajat sen sijaan korostivat teorian ymmärtämisen merkitystä ja myös sitä, että oma tietämys on vasta varsin puutteellinen. (Jalander 2014, 32.)

Tämä tieto käy yksiin aikaisempien oppimista ja aikuiskoulutusta käsittelevien tutkimusten kanssa. Yhtäällä teoreettista taustaa omaavien vastaajien tuntemus oman tiedon riittämättömyydestä on osoitus metakognitiivisten taitojen lisääntymisestä – tiedät, mitä et vielä tiedä. Toisaalla tiedetään, että koulutus kasautuu korkeasti koulutetuille henkilöille.

Teoriaa tarvitaan oman toiminnan kehittämiseen. Se auttaa silloin, kun eteen tulee koira, jonka koulutus ei etene totutulla tavalla. Yleensä tilanne ratkaistaan etsimällä uusi koira. Vastaajien mielestä tulisikin pohtia, olisiko syytä lisätä ohjaajien koulutusta koiran vaihtamisen sijasta (Jalander 2014). Usein ns. ”vanhan linjan” kannattajat ja television koirankoulutusviihdeohjelmien katsojat kertovat myös omistavansa toinen toistaan hankalampia koiria, jolla väkivaltaisten menetelmien käyttöä perustellaan.

Eläinkoulutustekniikan opiskelua harrastavat ovat jo useita vuosia ihmetelleen myös täällä kotimaassamme, minkä vuoksi samoille  ihmisille kasautuu jatkuvasti pelkkiä ongelmakoiria, kun taas toisille niitä ei tule yrittämälläkään. Jalanderin (2014, 39) tutkielman vastaajat olivat myös huomanneet saman: he pohtivat, tulisiko toistuvasti samalle ohjaajalle sattuvissa ongelmatilanteissa korvata koiran sijasta sen ohjaaja.

Sekä poliisikoiraohjaajien kuin tavallisten harrastajien kesken koulutus on vahvasti tunteiden sävyttämää, jossa ratkaisuja ei aina perustella järkisyillä. Lisäksi kirjava käsiteviidakko vaikeuttaa keskinäistä ymmärrystä. Onnistuakseen oppimaan uutta, ohjaajan onkin oltava valmis muuttamaan omia syvään juurtuneita käsityksiään ja toimintapojaan. (Jalander 2014, 5.)

Suomessa on noin 230 poliisikoiraohjaajaa, joista suuri osa käyttää vielä perinteisiä poliisikoirankoulutusmenetelmiä. Osa ei tunne operanttia ehdollistamista lainkaan tai tuntee sitä vasta vähän. Koiriin ja niiden kouluttamisen liittyvä hurmoshenkisyys on tuttua harrastajien parista. Tilanteen vakavuutta kuvaa se, että huolimatta siitä, onko omakohtaista kokemuspohjaa koulutusmenetelmästä vähän tai ei lainkaan, ei se estä poliisimiestä tai -naista olemasta vahvasti tunteella joko puolesta tai vastaan. (Jalander 2014, 28.) Ammattilaisen tulisi kuitenkin hallita oman ammattialansa teoreettinen tausta, johon koiranohjaajalla kuuluvat sekä eläimen- että oman oppimisensa teoreettista tunnistamista (Jalander 2014, 40).

Pääosin menetelmä koetaan kuitenkin hyväksi ja tulokselliseksi. Suurimpana vaikeutena koetaan omien mekaanisten taitojen hallitseminen. Vastaajat pitävät kunnollisen pohjatyön merkitystä myöhemmille hyville tuloksille tärkeänä. Haasteen perustaitojen kunnolliselle harjoittelulle luo ulkopuolinen painostus. Siihen kuuluvat vähättely ja vaatimus nopeaan näytön antamiseen. Liian nopea eteneminen johtaa lopulta vajaaseen suoritukseen ja virheisiin. Vastaajista monet tunnustivat kokevansa kiusausta palata vanhoihin menetelmiin ongelmatilanteissa tai kohdatessaan hidasta edistymistä. He tunsivat myös huonoa omaatuntoa rangaistessaan koiraansa fyysisesti, vaikka ymmärsivät paremman ratkaisun olleen harjoituksen keskeyttäminen. Työtehtävissä onnistuminen oli kuitenkin kohottanut heidän identiteettiään ja lisännyt itsevarmuutta, sekä antanut motivaatiota jatkaa vaikeiden tilanteiden ylitse. (Jalander 2014, 35-37.)

Koirankoulutus muuttuu vähitellen. Monissa harrastuspiireissä poliisikoiranohjaajat mielletään ylimmiksi auktoriteeteiksi. Voidaan siis odottaa, että maailmalla alkanut virkakoirien koulutusmenetelmien nykyaikaistuminen leviää vähitellen myös yhä useamman harrastajankin intresseihin.

Edellinen sukupolvi uusintaa aiempaa koulutuskulttuuria hierarkisessa järjestelmässä, jossa pitkä kokemus on tähän saakka ollut yksi auktoriteettiaseman saamisen ehdoista. Tapaan on kuulunut, että ylempiarvoisen sanomisia ei kyseenalaisteta. Tästä syystä kehityksen tapahtuminen on ollut koirankoulutuksessa hitaampaa kuin esimerkiksi kännyköiden yleistymisessä ja kehityksessä. Näiden vanhakantaisten, ylhäältä alas-hallintokulttuurin rakennelmien rikkoutumisia tapahtuu yhteiskunnassa muuallakin. Muutos tulee olemaan vääjäämätön myös koirankoulutuksessa, kun koulutettujen ohjaajien määrä vähitellen kasvaa. Siitä eivät hyödy silloin ainoastaan koirat, vaan myös koiria työssään käyttävät henkilöt saadessaan entistä parempia tuloksia, entistä nopeammin ja entistä halvemmin.

Lähde

Jalander, Heli. 2014. Vanhakin koira oppii uusia temppuja. Poliisikoiranohjaajien käsityksiä operantista ehdollistamisesta ja positiivisesta vahvistamisesta poliisikoirien erikoiskoulutuksessa. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu -tutkielma. Saatavilla http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95529/GRADU-1401962045.pdf?sequence=1