Vaikka vaativimpiin viranomaistehtäviin koulutettavia eläimiä voidaan kouluttaa – ja koulutetaan – tutkimustiedosta saadun tiedon pohjalta, saattavat kotikoiran omistajat ja niiden kanssa harrastavat olla kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, että koiraan on pakko kohdistaa positiivista rankaisua.

Sota- tai poliisikoirien koulutusmenetelmien ensisijaiset valintaperusteet eivät ole välttämättä eettiset periaatteet, vaan koulutuksen tuloksellisuus ja sen kustannustehokkuus. Viranomaispuolella ollaankin vähitellen siirtymässä kohti tutkimustiedon hyväksi käyttämistä koulutuksen kehittämisessä, myös täällä Suomessa (Jalander 2014). Erilaisten rankaisupohjaisten koulutustapojen on yleisesti kuviteltu olevan ainoa keino kouluttaa koira luotettavaksi toimijaksi tietyissä tilanteissa. Kuitenkin myös kaikkein vaativimpiin viranomaistehtäviin koulutettavien koirien, kuten sota- ja poliisikoirien, koulutus voidaan toteuttaa palkkion käytön (R+) ja palkkion mahdollisuuden poistamisen (P-) avulla (Yin 2014; kts. Prins). Operantti koulutus palkkion avulla mahdollistaa yhtäällä nopeamman ja siten halvemman koulutuksen, toisaalla sillä saavutetaan tuloksia, joita ei millään muulla tavalla ole mahdollista saavuttaa. Lopputuloksena on koira, jonka toimintakyky on aiempaa varmempaa äärimmäisissä stressitilanteissa. (Yin 2014.)

Siksi onkin yllättävää, että tavallisten lemmikiksi otettujen kotikoirien koulutuksessa on joidenkin henkilöiden mielestä välttämätöntä käyttää fyysistä rankaisua ja pelottelua. Käsittämättömäksi asian tekee, että joidenkin mielestä erityisesti ruoan käyttö on pahin virhe, mitä voi tehdä koulutuksessa. Voisi kuitenkin hyvällä syyllä kuvitella, että kotikoiran omistajan ensimmäinen kriteeri koulutustavan valinnalle olisi koulutuksen eettisyys ja että se olisi koiran hyvinvointia lisäävä. Silti juuri kotikoiria kohdellaan ehkä kuitenkin kaikkein epäjohdonmukaisimmin ja joiden koulutus perustuu usein erilaisiin uskomuksiin ja ”näin on aina tehty” tyyliseen tapaan toimia.

Operantti ehdollistaminen palkkion, kuten ruoan, avulla ei tarkoita houkuttelua tai eläimen “namittamista”. Positiivinen ei myöskään tarkoita sallivaa. Mikäli olet kiinnostunut oppimaan tehokkaita ja samalla eläinystävällisiä ja kansainvälisiä eläinkoulutusmenetelmiä, on ”Koulutuksen perusteet” hyvä johdantokurssi tutustua tutkimustietoon pohjautuvaan käsitykseen koiran oppimisesta.

Lähteet

Jalander, Heli. 2014. Vanhakin koira oppii uusia temppuja. Poliisikoiranohjaajien käsityksiä operantista ehdollistamisesta ja positiivisesta vahvistamisesta poliisikoirien erikoiskoulutuksessa. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu -tutkielma. Saatavilla http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95529/GRADU-1401962045.pdf?sequence=1

http://drsophiayin.com/blog/entry/treattrain-training-helps-prepare-military-and-police-dogs-for-high-ri

http://www.simonprins.com/index.html

Eläinsuojelulain (247/1996, 3 §, 6 §) mukaan ”tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimelle on kielletty” ja ”kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty”.

Mikä sitten on kohtuuttoman ankaraa tai liian kovakouraista? Viime kädessä se ratkaistaan aina tuomioistuimessa. Laki antaa tässä kohtaa tulkinnanvaraa, mutta yleisesti ottaen lain tulkinnan tulisi perustua saatavilla olevaan tutkimustietoon. Eläinten oppimista on dokumentoitu tieteellisesti vuosikymmeniä. Lisäksi viime vuosien tutkimuksissa on keskitytty eläinten hyvinvointiin liittyviin seikkoihin, joissa erilaiset koulutustavat näyttelevät oleellista osaa.

Jaakonsaaren ja Ojalan (2011, 171) mukaan koulutuksen ja kurin kohtuullisuutta tulee arvioida koirassa aikaansaatuun vaikutukseen ja siihen, onko sama toteutettavissa koiralle vähemmän haittaa ja kärsimystä aiheuttavalla tavalla. Nykyisin tiedetään että eläimen säikyttely tai sen fyysinen pakottaminen on täysin tarpeetonta kouluttamisen kannalta. Purkin heittämiselle tai sitruuna-, kuristus-, ym. pannoille löytyy paitsi eläinsuojelulain noudattamisen että lopputuloksen kannalta parempia menetelmiä. Eikö koiran pelottelu tai fyysinen rankaisu ole näin ollen laissa mainittua tarpeetonta kärsimyksen aiheuttamista, koska on olemassa eläinystävällisiä vaihtoehtoja? Miksi monet kuitenkin yhä säikyttelevät ja käyttävät fyysistä rankaisua omaan rakkaaseen lemmikkikoiraansa?

Tämän hetkinen tieteellinen tieto tukee palkkion käyttöön perustuvia koulutusmenetelmiä. Fyysiseen rankaisuun perustuvia koulutusmenetelmiä voidaan sen vuoksi pitää vanhentuneina ja koiran hyvinvoinnin kannalta suorastaan väärinä. (Jaakonsaari & Ojala, 2011, 215.) Eläinten pelottelu, alistaminen ja fyysinen rankaisu ovat oman aikansa tapoja. Ne ovat joiltain osin käytössä vieläkin niillä, jotka eivät muuta tapaa osaa tai eivät koe tarpeelliseksi sellaista opetella. Koiriin on koko niiden historian ajan liittynyt erilaisia uskomuksia ja myyttejä (Haatanen 2014). Siinä mielessä uskomusperinteiden voimakas vaikutus on ymmärrettävää, jonka voi odottaa väistyvän vähitellen uusien sukupolvien ja tiedon lisääntymisen myötä.

Oman käytöksen muuttaminen voi tuntua turhalta – tai jopa pelottavalta – sillä miksi muuttaa sitä, minkä on kokenut toimivaksi tavaksi ja miten on toimittu jo vuosikymmeniä, vuosisatoja ellei jopa vuosituhansia? Koiraurheilussa voi pärjätä samoilla menetelmillä vuodesta ja koirasta toiseen, sillä monia koirarotuja jalostetaan koetulosten mukaan ja itse kokeet sisältävät vain vähän – jos lainkaan – muutoksia vuosikymmenenkään aikana. Uuden, koiraystävällisen koulutustavan oppiminen ja omaksuminen vaatii todennäköisesti enemmän viitseliäisyyttä kuin fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavat koulutustavat (Jaakonsaari & Ojala, 2011,171).

Kysymys ei ole siitä, etteivätkö jotkin keinot saattaisi myös toimia ja etteikö niillä saataisi esim. koiran haukkuminen lakkaamaan. Käyttäytymisen lopettaminen onnistuu keneltä tahansa ilman minkäänlaista tietotaitoa kouluttamisesta tai oppimisesta. Ehkäpä sen vuoksi erilaisten rankaisumahdollisuuksien pohdinta on monille ensimmäinen vaihtoehto haluttaessa vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Kun mietitään mikä on tarpeetonta kivun tuottamista ja liian kovakouraista käsittelyä, on kysymys paitsi laista, myös jokaisen omasta henkilökohtaisesta moraalista. Meille koirat ovat perheenjäseniä ja rakkaita ystäviämme. On ollut täysin itsestäänselvyys, että niiden koulutus tapahtuu palkkion avulla vaikka se on vaatinut – ja vaatii edelleen – viitseliäisyyttä ja vaivannäköä. Uuden oppiminen on ollut kuitenkin kaiken vaivannäön arvoista.

Nykyisin on tarjolla lukuisia erilaisia koirankoulutusta käsitteleviä kirjoja tai koirien kouluttamisesta kertovia ohjelmia. Näiden joukossa on myös niitä, joiden tarjoamat koulutusmenetelmät eivät ole Suomen eläinsuojelulain mukaisia. Myös koulutuspalveluja tarjoavien toimijoiden valinnassa tulee olla kriittinen – tällä hetkellä kuka tahansa voi kutsua itseään ammattitaitoiseksi kouluttajaksi. (Jaakonsaari & Ojala, 2011, 215.) Kouluttajan, koulutuskirjan tai koulutusmenetelmän valinnassa auttavat eläinsuojelulaki, tutkimustieto ja oma moraalikäsitys. Apuna voi käyttää myös Suomen Eläintenkouluttajat ry:n laatimaa listaa hyvän kouluttajan tunnusmerkeistä (Suomen eläintenkouluttajat 2013).

Lähteet

Eläinsuojelulaki. 4.4.1996/247. Viitattu 5.7.2014. Saatavilla http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247

Haatanen, K. (8.11.2014). Kalle Haatanen: Koirien Suomi. Vieraana tietokirjailija Petri Pietiläinen. Viitattu 25.11.2014. Yle. Saatavilla http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2385294

Jaakonsaari, T. & Ojala, A. 2011. Koiranomistajan oikeusopas. Helsinki: Tammi

Suomen eläintenkouluttajat ry. 2013. Viitattu 1.8.2014. Saatavilla http://www.elaintenkouluttajat.com/