KOULUTUKSET

JATKORYHMÄT
Jatkokurssien mielekäs suorittaminen vaatii ehdottomasti koiralle toimivan vahvisteen ja perustaitojen tyydyttävän hallinnan.

Kohdetyöskentely

4 harjoitusta Kohdetyöskentely on koiran perustaidoista se, johon suuri osa koiralle opetettavista käytöksistä pohjautuu; esineen nouto, omalle paikalle/autoon meno, etsintä, hajutyöskentely, suunnat jne. Kohteilla harjoittelu kehittää tehokkaasti koiran oppimiskykyä ja samalla kehittyvät ohjaajan koulutustaidot. Yksinkertaisesti sanottuna kohdetyöskentely on koiralle sekä ohjaajalle mieluista yhteistä touhuamista, josta on koiran hallinnan kannalta erittäin suuri hyöty. koiran itsenäisen työskentelyn vahvistaminen: kosketuskeppi vaaputtimessa erottelukeppi kosketusalusta laatikkoleikki Hinta 99,00 €

Vihjeen liittäminen ja ärsykekontrolli

3 harjoitusta Onko koirallasi ”valikoiva” kuulo? Kuulovamman sijasta se johtuu useimmiten puutteellisesti ehdollistetusta ja heikossa ärsykekontrollissa olevasta vihjeestä. Oppimista ehdollistumisen näkökulmasta katsottuna koira ei yksinkertaisesti vain osaa. Kurssilla opetellaan, miten ja milloin käytökseen liitetään vihje ja miten käytös saadaan esiintymään välittömästi vain ja ainoastaan halutun vihjesanan yhteydessä. käytöksen aikaansaaminen vihjeen liittäminen ärsykekontrolli Hinta 59,00 €

Nopeutta käytöksiin

2 harjoitusta Käytöksen nopeudesta puhuttaessa voidaan viitata itse suorituksen nopeuteen, eli tapahtuuko esim. luoksetulo laukalla vai ravilla. Toisaalta sillä viitataan aikaan vihjeen esiintymisen ja käytöksen alkamisen välillä (latenssi). Käytöksen (kuten luoksetulo) suoritusnopeutta voidaan aikaansaada eri tavoin, kuten palkkion toimitustavalla tai palkkion laatua vaihtamalla ja tietysti huolellisella suunnittelulla ja vahvistamalla vain yhä nopeampia suorituksia. Tällä kurssilla keskitytään latenssiin eli vihjeen ja käytöksen väliseen aikaan. Mielekäs osallistuminen vaatii ehdottomasti koiran tavoitteleman palkkion (esim. koulutuksen perusteet), vihjeestä tapahtuvan käytöksen (=käytös, jonka latenssia halutaan parantaa) sekä sujuvan kosketuskeppikäytöksen (esim. koulutuksen perusteet/kohdetyöskentely). Hinta 39,00 €
- - - - - - -
OLEMME SOMESSA
SIJAINTI ROVANIEMI
YHTEYSTIEDOT etunimi.sukunimi@iloisetoppijat.fi
Ilmoittaudu Ilmoittaudu Ilmoittaudu Ilmoittaudu Ilmoittaudu Ilmoittaudu

KOULUTUKSET

JATKORYHMÄT
Ilmoittaudu Ilmoittaudu
Jatkokurssien mielekäs suorittaminen vaatii ehdottomasti koiralle toimivan vahvisteen ja perustaitojen tyydyttävän hallinnan.

Kohdetyöskentely

4 harjoitusta Kohdetyöskentely on koiran perustaidoista se, johon suuri osa koiralle opetettavista käytöksistä pohjautuu; esineen nouto, omalle paikalle/autoon meno, etsintä, hajutyöskentely, suunnat jne. Kohteilla harjoittelu kehittää tehokkaasti koiran oppimiskykyä ja samalla kehittyvät ohjaajan koulutustaidot. Yksinkertaisesti sanottuna kohdetyöskentely on koiralle sekä ohjaajalle mieluista yhteistä touhuamista, josta on koiran hallinnan kannalta erittäin suuri hyöty. koiran itsenäisen työskentelyn vahvistaminen: kosketuskeppi vaaputtimessa erottelukeppi kosketusalusta laatikkoleikki Hinta 99,00 €

Vihjeen liittäminen ja

ärsykekontrolli

3 harjoitusta Onko koirallasi ”valikoiva” kuulo? Kuulovamman sijasta se johtuu useimmiten puutteellisesti ehdollistetusta ja heikossa ärsykekontrollissa olevasta vihjeestä. Oppimista ehdollistumisen näkökulmasta katsottuna koira ei yksinkertaisesti vain osaa. Kurssilla opetellaan, miten ja milloin käytökseen liitetään vihje ja miten käytös saadaan esiintymään välittömästi vain ja ainoastaan halutun vihjesanan yhteydessä. käytöksen aikaansaaminen vihjeen liittäminen ärsykekontrolli Hinta 59,00 €

Nopeutta käytöksiin

2 harjoitusta Käytöksen nopeudesta puhuttaessa voidaan viitata itse suorituksen nopeuteen, eli tapahtuuko esim. luoksetulo laukalla vai ravilla. Toisaalta sillä viitataan aikaan vihjeen esiintymisen ja käytöksen alkamisen välillä (latenssi). Käytöksen (kuten luoksetulo) suoritusnopeutta voidaan aikaansaada eri tavoin, kuten palkkion toimitustavalla tai palkkion laatua vaihtamalla ja tietysti huolellisella suunnittelulla ja vahvistamalla vain yhä nopeampia suorituksia. Tällä kurssilla keskitytään latenssiin eli vihjeen ja käytöksen väliseen aikaan. Mielekäs osallistuminen vaatii ehdottomasti koiran tavoitteleman palkkion (esim. koulutuksen perusteet), vihjeestä tapahtuvan käytöksen (=käytös, jonka latenssia halutaan parantaa) sekä sujuvan kosketuskeppikäytöksen (esim. koulutuksen perusteet/kohdetyöskentely). Hinta 39,00 €
- - - - - - -
SIJAINTI ROVANIEMI
YHTEYSTIEDOT etunimi.sukunimi@iloisetoppijat.fi
OLEMME SOMESSA  
ILOISET OPPIJAT
ILOISET OPPIJAT